Energiaa avannosta

Artikkeli

Energiaa avannosta

24.01.2020 15:16

Pitkäaikaisen työntekijämme Eijan läksiäisiä vietettiin 15.1. viileissä tunnelmissa. Suuri osa Energian henkilökunnasta uskaltautui avantoon, vaikka vesi ei paljoa plussan puolella ollutkaan. Yhteisen avantosaunan myötä saateltiin eläkkeelle yhtiön pitkäaikainen asiakaspalvelun ja laskutuksen ammattilainen Eija.

Eija hakeutui energia-alalle työskenneltyään ensin muun muassa Piipolla. Yksi tärkeimmistä tekijöistä silloiselle Outokummun kaupungin sähkölaitokselle päätymisessä oli toive monipuolisesta ja vaihtelevasta työnkuvasta. Eija kertookin työn olleen hyvin vaihtelevaa ja uuden opettelua on riittänyt koko työuran ajan.

Pitkä ura energia-alan ammattilaisena

Miltei 30 vuoteen energia-alalla on mahtunut monenlaisia muutoksia. Teknologinen kehitys on edennyt vuosien aikana huimaa vauhtia ja työ on muuttanut muotoaan. Yksi Eijan päätehtävistä hänen uransa aikana oli Outokummun Energia sähkölaskutuksen hoitaminen. Ensin laskutusta hoidettiin Outokummun kaupungin sähkölaitokselle, sitten Outokummun Sähkölle ja viimeisimpänä Outokummun Energialle sen jälkeen, kun Outokummun Sähkö ja Outokummun Lämpö yhdistyivät vuonna 2000.

Laskutuksen lisäksi hän on tullut monille asiakkaillemme tutuksi asiakaspalvelijana. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi työnkuvaan on kuulunut monenlaisia projekteja ja hyvin vaihtelevia työtehtäviä, koska pienellä toimistoporukalla on hoidettua kaikkea, mitä energiayhtiössä hoidetaan.

Perhe, liikunta ja yhdistystoiminta lähellä sydäntä

Vapaa-ajallaan Eija viettää mielellään aikaa lastenlasten kanssa. Perheen kanssa oleillaan kesämökillä aina kuin sää vain sallii. Eija on ilahduttanut työkavereitaan monilla hauskoilla kertomuksilla lapsenlapsistaan.

Jo työuransa aikana Eija on ollut innokas hiihtäjä ja veri on vetänyt Lappiin useampana keväänä hiihtelemään tunturimaisemissa. Eläkkeellä Eija aikoo jatkaa hiihtoharrastusta ja seuraava hiihtoreissu onkin jo varattuna.

Liikuntaharrastusten lisäksi Eija toimii aktiivisesti monissa yhdistyksissä ja uusia mahdollisuuksia toimia tulee aukeamaan lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Erityisen lähellä hänen sydäntään on Naisten Pankin toiminta, johon Eija on osallistunut muun muassa myyjäisten kautta.

Eija avannossa

Viileät, muttei viileätunnelmaiset läksiäiset

Outokummun Energian henkilökunta saatteli pitkäaikaisen työntekijänsä viettämään pitämättömiä lomia sinne saakka, kunnes ensimmäinen eläkepäivä huhtikuun alussa koittaa. Eija ja työkaverit kokoontuivat Outokummun Kolmikannan leirikeskukseen viettämään yhteistä läksiäistilaisuutta, jonka jälkeen porukka pääsi nautiskelemaan avantosaunasta.

Eija innokkaana avantouimarina näytti mallia, miten avantouintietiketti menee. Muutama uskalias työkaveri intoutui menemään avantoon ensimmäistä kertaa elämässään. Joku innostui uudesta elämyksestä niin, että kertoi kokeilevansa avantoa toisenkin kerran. Eija toivoikin, että työkavereita näkisi jatkossa myös kaikille avoimissa avantosaunoissa.

Outokummun Energia toivottaa Eijalle aktiivisia ja antoisia eläkepäiviä. Kiitämme häntä hänen työpanoksestaan ja ajasta työyhteisöömme jäsenenä.

Kiitos Eija!