Pörssisähköä vai kiinteää hintaa?

Artikkeli

SÄHKÖSOPIMUKSISSA ON EROJA

29.04.2020 09:30

Olemme edelleen Suomen sähkömarkkinoilla erikoisessa tilanteessa. Alkuvuoden laajat lakot, sittemmin puhjennut koronaepidemia sekä poikkeuksellisen leuto talvi ovat romahduttaneet sähkön hinnan reilusti alhaisemmalle tasolle kuin mitä on nähty vuosikausiin. Tästä hyötyvät nyt erityisesti pörssisähkösopimuksen tehneet kotitaloudet.

Pörssisähkön hinta määräytyy tunneittain pohjoismaisessa Nord Pool-sähköpörssissä, jossa Suomen hinta-alueelle muodostuu oma SPOT-hinta. Tuntihinnat julkaistaan seuraavalle päivälle pörssissä noin klo 14 edeltävänä päivänä. Maksat siis käyttämästäsi sähköstä pörssistä tulevan tuntihinnan käyttämillesi kilowateille eli sähkön ostohinnan sekä sähköyhtiölle toimitusmarginaalin.

Perinteinen, määräaikainen sähkösopimus tuntuu usein kuluttajasta turvallisimmalta tavalta hankkia sähkönsä. Tietäähän siinä tarkalleen, paljonko sähkö tulee maksamaan lähivuosien aikana. Ja tämä onkin toki edelleen hyvä tapa hankkia sähkö, mutta sähkösopimusta tehdessä kannattaa myös harkita pörssisähkösopimusta. Jos hinnat nimittäin laskevat, kiinteähintaisen sopimuksen valinnut ei pääse tästä hyötymään vaan maksaa edelleen samaa hintaa sopimuskauden loppuun saakka, kun taas pörssisähkön ostajan sähkölaskussa alentunut hinta näkyy välittömästi.

Toki vastaavasti, jos hinnat pörssissä nousevat, voi hyvään aikaan solmittu määräaikainen sopimus osoittautua edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Pitkässä juoksussa tarkasteltuna pörssisähkö on ollut kuitenkin se edullisin tapa hankkia sähkö, joten yksittäisen kuukauden korkeampia hintoja ei vielä kannata säikähtää.

Outokummun Energialta voit valita sekä määräaikaisen sopimuksen että                     pörssisähkösopimuksen. Näiden lisäksi olemme tuoneet markkinoille näiden kahden sopimuksen yhdistelmän, Outo Premiumin. Se yhdistää määräaikaisen sopimuksen ja pörssisähkösopimuksen parhaat puolet! Sopimuksella sähkön hinta muodostuu etukäteen sovittavasta vakio-osasta sekä jälkikäteen laskettavasta, Nord Poolin SPOT-hinnan mukaan laskettavasta profiilikustannuksesta, johon voit vaikuttaa omalla sähkön käytölläsi. Näin pääset hyötymään pörssin halvoista tunneista niin, ettei sähkölaskusi pääse sinua kuitenkaan yllättämään!

Ota yhteyttä niin etsitään yhdessä Sinulle parhaiten sopiva sähkösopimus!