Uudistunut Online-palvelu tekee asioinnista entistä helpompaa

Uutinen

24.05.2021 10:05

Okun Energia Oy:n uusi Online-palvelu on saatu nyt käyttöön. Uuden palvelun käyttöönotto vaatii jokaiselta asiakkaalta rekisteröitymisen, eli edellisen Online- palvelun tunnukset eivät ole enää käytössä uudessa palvelussa. Rekisteröityminen vaatii vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnusten avulla.

Online- palvelun ansiosta asiakas voi asioida sähköasioissa silloin kuin hänelle itselleen sopii ilman minkäänlaisia palvelumaksuja ja jonottamista. Palvelussa pystyy tarkastelemaan omia asiakastietoja, sopimuksia ja laskuja, sekä omien kohteiden sähkönkulusta.

Uudistuneessa palvelussa pystyy myös hallitsemaan ja muokkaamaan omia sähkösopimuksia:

Vanha asiakas

Voi ilmoittaa muutosta ja tehdä sopimuksen uuteen kohteeseen.

Uusi asiakas

Voi tehdä sopimuksen muuttaessaan tai halutessaan vaihtaa sähkösopimuksen meille. Sopimuksen tekemisen yhteydessä muodostamme asiakkaalle asiakkuuden meille ja liitämme samalla palvelun käyttäjäksi.

Uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönotto on ollut todella iso projekti ja tästä syystä kaikki uudet ominaisuudet tulevat käyttöön vaiheittain. Esimerkiksi laskutuksen osalta uudessa Online- palvelussa ei näy vielä koko laskuhistoriaa, mutta sekin yritetään saada näkyville mahdollisimman pian.

Epäselvissä tapauksissa olkaa yhteydessä asiakaspalveluumme:

Okun Energia Oy

puh. 013 563 011

asiakaspalvelu@outokummunenergia.fi

 

Palvelemme puhelimitse

Ma ja to 9-16, ke klo 8-15, ti ja pe klo 9-15